Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 30. joulukuuta 2011

Joululoman fiiliksiä.

Joulut tuli ja meni, ilmeisesti olin ollut kovinkin kiltti.

Joululoma on mennyt suht rauhallisissa merkeissä. Ei ole ollutkaan mitään suurempia suunnitelmia, vaan oon joko nauttinut rauhallisuudesta ja oleskellut vaan tai sitten mennyt ja tehnyt niitä juttuja mitä päivän mittaan on vastaan tullut. Näistä esimerkkinä on muutamana päivänä tädin auttaminen sen töissä, pikkasen alennusmyynneissä käyntiä ja sellasta perus lomailua. Shoppailuista on löytynyt ulkoilupuku, koska en sellaista omistanut ja tuli meidän talouteen uusi telkkarikin, 47" philipsi, kyllä nyt näkee ohjelmat.

Pääsääntöisesti päiväni on täyttänyt viini-lehden lukeminen, kävin koulun kirjastosta lainaamassa viime vuoden ja tämän vuoden vuosikerrat. Yllätyin jopa miten paljon tuossa lehdessä on kiinnostavia juttuja ja miten paljon saan aikaa kulumaan yhden lehden parissa. Lehtiä lueskellessa oon alkanut miettimään lehden tilaamista itselleni, olishan se mukava tulla kotiin kun postinkantaja olisi tiputtanut uusimman viinilehden luukusta. Pitää vielä hieman miettiä, että raaskinko sitä tilata vai en. 

Viinilehden lukeminen on sitten tietenkin nostattanut kovan halun punaviiniin ja kävinkin lehdessäkin kehuttua Trapiche Cabernet Syrah punaviiniä hakemassa pullollisen ja voi pojat miten loistava alle 9 euron punaviini onkin kyseessä. Suosittelen kyllä kaikille ja tiedän, että tulen ostamaan itse tätä viiniä vielä monen monta kertaa. Näin sain punaviinin himonkin tyydytettyä...siitähän se ajatus sitten lähti lapasesta. Oon parina iltana miettinyt, että voisin alkaa pitää omaa viiniblogia, tää on vielä harkinta asteella ja mietin, että riittääkö mulla sinne höpinää ja jääkö tämä blogi sitten miten pimentoon. Toisaalta taas vois olla hyvä homma täältä nää punkku höpinät siirtää kokonaan pois ja panostaa taas siihen musiikkiin mikä tän blogin pääpointti alussa oli. Voihan se olla, että seuraava postaukseni tänne on, uuden punaviiniin painottuvan blogini esittely, heh.

Haluan toivottaa kaikille mukavaa ja vaaratonta vuoden vaihtumista, sekä erittäin paljon onnea tulevalle vuodelle. Noutakaa alkosta vaikka tuota argentiinalaista loistavaa alle 9 euron punkkua vuoden vaihteen juhlintaan, sopii varmasti myös siihen tarkoitukseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti