Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Francine Mikkelin Wilhelmissä.

Moikka.

Niinku viime postauksessa kerroin, oli Francine tulossa Wilhelmiin keikalle ja pitihän se käydä miehet taas moikkaamassa. Alkuilta meni bändin kanssa muutamat keput nauttiessa ja Peten kaa punaviiniä maistaessa ja sitten kohti keikkapaikkaa. Nopeasti voin mainita, että rumpujen takana tapahtunut miehistön vaihdos taitaa olla varsin onnistunut, Mauro paukuttaa kannuja nykyään ja tekee sen todella ammattitaitoisesti. Mies kävi muuten paikkaamassa The Rasmuksen sairastunutta rumpalia Plan jäägaalassa, joten ei taida mistään turhasta jäbästä olla kyse. Nyt sitten illasta muutamat kuvat, en enempää jaarittele.

Totean kuitenkin vielä, että Francine on edelleenkin loistavassa vedossa, eikä näitä ammattimiehiä taida pienet miehistön vaihdokset hetkauttaa. Keikalla tais tulla uusia biisejä kokonaiset kuusi kappaletta ja niistä oma lemppari oli ensi kertaa kuultuna Highway tai joku muu sellanen. Uusien biisien määrästä vois päätellä, että ensi vuoden alussa voisi olla tulossa uutta koko pitkää albumia, jeah!

 

 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti