Levyn kansikuvitus ja varsinkin sisäsivut sisältää paljon pahuutta ja brutaalia kuvitusta. Kuvitus on pääsääntöisesti toteutettu musta valkoisena ja tyylikkäästi tehtynä, vaikkakin kuvat on hurjia. Esim. takakannessa mies jää auton alle niin että alakroppa on auton keulan alla ja siitä suoli sun muun sisuskalu mössön voimin yläkroppa lentää konepellin yli ja vielä kallokin on kahdessa osassa alaleuasta ylöspäin, eli aika helvetin hurjaa kuvitusta, mutta tälläsille bändeille siihen aikaan se oli hyvinkin normaalia ja kuvitus oli aina jotain hurjaa tai horroria. Asmodeuksen kansi, paita ja muut kuvitukset on mielestäni ollut aina sieltä parhaimmasta päästä, ei aiheiltaan vaan tyylistä millä ne on toteutettu.
Mennääs sitten ite sisältöön.
Laitetaas myös se takakansi niin näette mitä tuolla aikasemmin yritin kertoa kuvasta.
Asmodeus - Diggin' Up The King
1. Pushing Up Daisies
2. Bloody Choices
3. King's Coffin
4. House Of Doors
5. Are You Afraid To Die?
6. Enslaved
7. Best Friend
8. Psychobilly Fever
9. On The Trail
10. My Dark Half
11. Creepy Company
12. Remains To Be Seen
13. Secrets
14. Not A Very Nice Way (Live bonus track)
Itelle tämä levy kolahti aikoinaan samalla tavalla kuin Mikkelin torilla tennari huuleen. Tämä levy aiheutti vaan enemmän mielihyvää, enkä juurikaan tuntenut, enkä tunne vieläkään kipuja tätä kuunnellessa. Jotkut puritanistit voi kansikuvasta ottaa kierroksia, mutta niinhän ne ottaa tästä musiikistakin. Ja jotkut bändit ihan tieten tahtoen tekivät tai oikeastaan pitivät sitä "luokkaeroa" voimissaan tahallaan provosoimalla jne, mutta vittujakos siitä, jotkut diggaa Cavanista ja jotkut ei voi sitä sietää. Jotkut diggaa Asmodeuksesta ja jotkut ei voi sitä sietää...tälläset voi hyvinkin pitää omana tietonaan ja onneksi nykypäivänä ollaankin jo aika suvaitsevaisia myös näissä musapiireissä.
Sisältö on sitä taattua Asmodeusta, mutta edellisestä levystä on mielestäni menty paljon eteenpäin ja se kuuluu levyllä. Alussa sanoin soundeista, ei ne vieläkään parhaat ole, mutta ei ne enää niin kapeitakaan ole kuin ekalla. Biisit kulkee samaa kaavaa käyttäen eteenpäin, nopeaa, hidasta ja todella nopeeta. Mutta mistä tämän bändin kohdalla olen aina pitänyt, niin laulu kestää selkeänä koko ajan. Ei ole eikä tule mitään örinää, ei ole vaikeutta saada laulun sanoista selvää vaan kuulija voi hyvinkin kuunnella ajatuksen kanssa biisejä, eikä tarvii käyttää energiaa siihen miettimiseen, että mitähän se tossakin laulaa. Biiseistä haluan mainita levyn avaavan Pushing up daisies, Are You Afraid To die?, Enslaved, Best Friend, hieman hillbilly ja country vaikutteisen On The Trail ja melkeinpä kouhkaamisen tunnusmerkit täyttävän Secrets biisin. Vois siis sanoa että levyllä on vähän joka lähtöön psychobillyä ja mikä parasta, niin todella hyvää psychobillyä.
Ei ehkä niin normaalia kun biisien kestoja katsoo, levyllä on neljä yli viisi minuuttista biisiä ja pisimmällä on kestoa jopa 6.42 minuuttia. Tämän taas pystyy selittää sillä, että useammassa biisissä on alku intro, puhetta, johdatusta ja yhdessä biisissä jopa ihan Elvis itse taitaa olla äänessä. Kokonaiskestoa levyllä taasen sen reilut 59 minuuttia, taattua tavaraa. Jos jotain negatiivista pitää löytää tästä niin loistavasta levystä ja yhdestä omalla TOP 10 listalla olevasta bändistä, niin tämä levy saattaa joillekin kuulijoille tuoda tylsistymisen tunteen, jotkut voivat kokea levyn liian samanlaiseksi, koska biisit kulkee samalla kaavalla. Itse en oo koskaan levyyn kyllästynyt, enkä usko että tulen kyllästymäänkään. Vaikka biisit on pitkiä, levy on pitkä jne, mutta mielestäni levy rokkaa alusta loppuun lähes sen sata lasissa. Monessa tuon aikakauden levyssä oli piilobiisi, eli siis pitkä tyhjä tauko vikan biisin jälkeen ja sitten jossain vaiheessa rävähti jotain jammailua, studiosekoilua tai jopa ihan joku kunnon biisi. Tässäkin levyssä sellainen on, Winamp näyttää biisejä 98 kappaletta levylle, suurin osa niistä on pituudeltaan 11 sekunttia tai 6 sekunttia, mutta biisi numero 69 on pituudeltaan jälleen yli viisi minuuttinen ja tyyliltään jonkin sortin bluesia, jammailua ja revittelyä. Eli varmaankin jätkien hauskan pitoa studiolla luppo aikana ja kenties ilman minkään sortin nautinto aineita.
Laitetaan loppuun se levyn avaava biisi sekä se hillbilly country vivahteinen biisi juutuubista niin pääsette kuuntelee jos ei tuttu bändi ole vieläkään. Suosittelen myös tätä levyä samoilla sanoilla kuin edellistä Asmodeuksen lättyä.
Asmodeus - Pushin Up Daisies
Asmodeus - On The Trail
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti